Upea viikko! (Mutta ei tällaista vauhtia kovin usein jaksaisi)

Huh, olipas viikko. Tässä kerättynä paloja vauhtiviikon ajalta. Hulinaa, helskettä, menoa ja melskettä on ollut siihen tahtiin, että onneksi tällaisia viikkoja on harvoin. Ei näitä vanha kovin usein jaksaisi. Kerran vuodessa on sopiva tahti. Tässäpä kilometripostaus kuluneesta viikostani. Suurin piirtein samat on blogissa aikaisemmin julkaistu päivä kerrallaan. Tässä kaikki korkeintaan pienellä variaatiolla yhdessä.

Maanantai

Sain herätä onnentoivotuksiin. Ihan mahtavaa! Tuli tunne, että oikeasti olen uuden edessä ja että tästä eteenpäin mikään ei ole kuten ennen.

Kipaisin tarjolle juotavaa ja syötävää. En juo, joten skumppalasini ovat jääneet ikuisuuslainaan toisaalle. Nytkään en niitä viitsinyt pyytää (itselleni lainaksi), vaan ostin piccolo-pulloissa*) kuohuvaa ja lisäksi ruusuvettä ihan vain koska olin hyllyn edessä että mitäh. Ruusuvettä! Häh, mitä se on?**)

*) Piccolo-pullojen kätevyys: Ei tarvitse laseja, jos juo suoraan pullosta. Autoileville vieraille pullon voi antaa mukaan edellytyksellä, että kun pullo viimein kotioloissa vaikkapa tulevana viikonloppuna avataan ja siitä juodaan, pitää nostaa malja minulle. Pysynpähän mielissä.

**) Ruusuvesi on makeaa ja ihanan kukkaisan tuoksuista limonadia, jossa on ruusun terälehdistä uutettua nestettä.

En halunnut juhlallisuuksia vaan kukkia. Ja niitä sain. Tässä ämpärillinen:

Päivällä kävin radio Kalevassa juttelemassa kirjoista ja kirjoittamisesta. Oli ihan mielettömän mukavaa, enkä edes tajunnut, että aika oli loppu. Pienen _leikillisen_ väännön jälkeen sovittiin, että saan tulla uudestaankin.***) Pian.

***) Aion livahtaa studioon, ellei kutsua ala kuulua.

Illalla luvassa oli vielä lukittuja ovia (vaikkakaan ei pakohuonetta), onnellista oloa ja sauna. Kaikesta huolimatta uni ei meinannut millään tulla. Mieli kävi niin kierroksilla, että en pystynyt rentoutumaan.

Tiistai

Aamu lähti käyntiin hyvin kahvilla ja kakulla. Kipaisin työpaikalle, ja, noh, ei voi olla totta! Tiimi oli edellispäivänä ensin vähän touhuillut työpöytäni äärellä, kuten kuvasta 1*) näkyy, ja täyttänyt sen sitten yllätyksillä, kuten kuvassa 2**).

*) Oikeasti pöytäni on aina täysin tyhjä, suorastaan askeettinen.

**) Mukana pitkään ihailemani ja haaveilemani Firman villasukat. <3 Nyt ne sain!

Onneksi piccolo-skumppaa oli jäljellä pari pulloa, joten vein takaisinpäin tervehdykseksi ne. Näinä nykyisinä etäaikoina myös etäjuhlinta vaatii vain pientä kekseliäisyyttä ja pieniä pulloja.

Gerberassa(?) on kaunis väri ja ihailtavaa voikukkamaista lumoa.

Päivällä oli haastattelu, joka katkaisi työpäivän. Miten sitä voikin olla niin huono vastaamaan kysymyksiin? Jos eilisen päivän huonoin hetki oli kynnenkärjen lohkeaminen***), tämän päivän heikoin suoriutuminen oli kyllä tässä. Riman ali pääsee näköjään todella syvältä.

***) Ja senkin (siis sen lohjenneen kynnen) sain siististi leikattua kuntoon.

Työpäivä itsessään jatkui sitten iltaan asti. Väsyneenä ja vannemainen pääkipu kiristäen saunanlauteille, ja sen jälkeen luulisi, että vihdoin jo unosille, mutta todellakaan ei. Mikä niissä kierroksissa on, että ne nousevat aina iltaa kohden?

Ai niin, ai niin! Uusi kirjaidea!****) Tämän meinasin melkein unohtaa, vaikka idean kehittely vei päivän vapaa-ajasta aika paljon aivokapasiteettia ja pisti ihan puhumaan itsekseni ääneenkin. Tänään(kään) en silti kirjoittanut mitään.

****) Tämä uusi tuli niiden kolmen, toistaiseksi kirjoittamatta olevan kirjaidean lisäksi.

Keskiviikko

Kuvassa kukkia illan hämyssä. Maailman ihaninta, kun kaikki pinnat saa täyttää kukilla.*) Saisipa aina.

*) Jopa keittiö- ja wc-tasoilla on kukkia! Mitä luksusta!

Tapasin valokuvaajan, jonka kanssa kävimme ottamassa kuvia lehtijuttuun. Etukäteen ei ollut varmaa, otettaisiinko kuvat ulkona, sisällä vai sekä että, joten takki-/paitapähkäilyä meinasi pukata. Lopulta menimme Hiukkavaaran taiteilijatalolle, joka on entisiä kasarmialueen rakennuksia. Voi olla, että siellä on joku joskus intissä ollut; tiedä, vaikka juuri siinä rakennuksessa. (Terkkuja enivei!) Enpä tiedä, mutta hienoja kuvia tuli. Yläkerros oli nuorten hallussa, ja sinne mekin menimme kyselemään lupaa kuvata. Tavoitteena oli tunnelmaltaan synkänsävyiset kuvat, ja siihen ympäristö oli täydellinen. Suuret odotukset näistä kuvista kyllä jäi, vaikka saatoin olla ammattikuvaajan näkökulmasta ärsyttävä omine visioineni. Toivottavasti en ollut.

Sain lisää kukkia. Ja onnitteluja. Näillä toivotuksilla luulisi pärjäilevän pitkälle.

Illalla yhdeksän aikaan ihmettelin, eikö tosiaan ole mitään pakollista tehtävää *) ja pitäisikö kirjoittaa. **)

*) Ei ollut!

**) En kirjoittanut.

Torstai

Pääsin palailemaan vuosien takaiseen John Lennon minussa -kirjaan*), kun minun piti hakea taustoja siihen ja sen kirjoittamiseen.

*) Kirja julkaistiin elokuussa 2018.

Hienoa huomata, että vaikka julkaisusta on kulunut aikaa, kirja ei ole kadonnut minnekään. Pyyntö taustoista kertomiseen on tullut jo aikaisemmin, mutta rehellisyyden nimissä pakko myöntää, että olin unohtanut pyynnön. Kun jotakin ei hoida samantien, tulee aina jotakin muuta, ja vanhemmat asiat jäävät hoitamatta.

Sama homma Lukutaitoviikon kirjailijavierailun valmistelun kanssa. Olen menossa ensi viikolla vieraaksi yläkouluun, enkä haluaisi mennä takki auki, mutta valmistautuminen on aina siirtynyt kiireellisempien tieltä. Hyvä tarkoitus oli valmistella asiaa tänä iltana, mutta ei toteutunut. Kukat sentään ovat yhä ihania ja jaksavat loistaa.
Loistava**) kirjailijablogaaja ei onnistunut tänäänkään myöskään kirjoittamaan yhtään uutta tekstiä mihinkään muotoon tai tarinaan.

**) Syvä sarc.

Tiistain haastattelu ei ollutkaan niin heikko suoritus kuin olin luullut. Tuloksena oli jotakin hyvää, ja nyt on senkin edestä jotakin odotettavaa. Lopullinen tulos on vielä näkemättä, mutta perjantaina pääsen vielä paikkailemaan sanojani.

Kun noita kukkakuvia ei juuri nyt jaksa ottaa, niin lisätään tähän väliin LANU!Festareilta bongattu kuva Nollasummapelistä. En tiedä, kenelle krediitit kuuluisivat kuvasta, mutta onhan tuo nyt niin hieno ja mainostuksen vuoksi ja ja ja ite kirjoitin tuon kirjan ja ja ja. Aika hienosti ideoitu ja sommiteltu. Tosi upee!

Ja näin tarkemmin kun mietin, niin kuvahan istuu aivan täydellisesti päivän ajatuksiin.

Heti kärkeen voin kertoa, että kuluneen viikon kiire ja hulina ottivat lopullisesti kunnon niskalenkin minusta ensimmäisenä mahdollisena vapaana hetkenä. En tehnyt lauantaina mitään. En yhtään mitään. Makoilin sohvalla ja katsoin Yle Areenalta Chippendalesin kirous -dokumentin, kaikki sen neljä osaa. Oli hyvin tehty ja kiinnostavasti kuvattu dokkari, loppua kohti kuin mikäkin trilleri.

Jännä huomio, että muistan kasari-ysärin taitteesta jotain tuosta Chippendalesin jutusta, mutta muistan myös, että aihe ei silloin juuri kiinnostellut minua.*)

*) Niinpä! Say whaat!

Nykyään kyllä kiinnosteli.

Lähes viikko on päivittäin päivittäessä mennyt, ja niin kuin tarkkaavaisesti lukiessaan on voinut huomata, enpä ole yhtenäkään päivänä kirjoittanut riviäkään minkään valtakunnan kirjaan. Olen kyllä päänsisäisesti ideoinut ja katsellut yhteen ideaan taustaksi videoita**), mutta varsinaista tekstiä ei ole syntynyt riviäkään. Yhtään en ihmettele, jos tämän jälkeen vahvistuu se ihmetys, millä ajalla kirjoitan tai olen ikinä kirjoittanut.***) Kuluneita aikoja ajatellessani ihmettelen samaa syvästi ja ihmetys aina vain syveten itsekin.

**) Ei liity Chippendalesiin.

***) En silti vieläkään ole päässyt sille tasolle, jolla makoilisin divaanilla silkkisessä aamutakissa ja sanelisin kirjurille seuraavan kirjan tekstiä. Jos ei muuta syytä, niin se, ettei minulla taida olla aamutakkia. Kylpytakki kyllä löytyy. Sekään ei kuitenkaan ole silkkiä, vaan perusfroteeta.

Niinpä tälle päivälle ei ole kirjoihin, kirjoittamiseen tai kirjalliseen tekemiseen liittyvää päivätettävää. En kirjoittanut. Sen lisäksi en koostanut pyydettyjä taustoja Lennonista, en miettinyt yläkoulun kirjailijavierailua, en saanut tehtyä päätöstä siitä, olisinko mahdollisesti kiinnostunut ensi syksynä eräästä mahdollisesti kirjoittamiseen liittyvästä jutusta.****)

****) No, siis olen. Mutta koska syksyn ajatteleminen tuntuu kaukaiselta, en onnistu hyppäämään kevätväsyisestä erakoitumishaluisuudesta kirpeän syksyn reippauden miettimiseen juuri nyt. Pitäisi kyllä yrittää.

Sunnuntai

Sitten vielä sunnuntai, ja sen jälkeen HUH! En tajua niitä, jotka jaksavat joka päivä postata elämästään. Minäkin kyllä (normaalisti) kirjoitan, mutta tekstiä ei välttämättä ikinä julkaista missään. Tämä viikkohan osoittautui siitä poikkeukselliseksi, että en kirjoittanut yhtenäkään päivänä mitään. Sen sijaan kyllä juhlin ja tein niitä kirjailijan hommiin liittyviä näkymättömiä taustoitatöitä, joita useinkaan ei tule ajatelleeksi. Sitähän voisi luulla, että kirjailijat vain kirjoittavat kirjoja eivätkä tee muuta. Ei se niin mene. Aika paljon on sitä muuta, ja sattumalta minulla sitä muuta oli kertyneenä viime viikolle.

Koville meinasi ottaa, mutta hoidin kaiken.*) Normaalityön ohella.

*) Paitsi ne muutenkin venymään jääneet asiat: Lennonin taustoitus, kirjailijavierailun valmistelu ja kirjan kirjoittaminen. Eli juuri ne tärkeimmät.

Tänään karistin pääkivun, kävin Nallikarissa pikaisesti piipahtamassa, vein kirjoja ja sen jälkeen kävin kaupassa ostamassa kynsilakkaa.**) Sain keskiviikkona otetut kuvat nähtäväkseni.***) Lakkasin kynnet, ja mielestäni yhdestä tuli oikein onnistunut.****)

**) Mistä tietää, että kirjailija ei kirjoita? Hänellä on pitkät kynnet ja ehkä jopa manikyyri tai edes kynsilakkaa.

***) Olivat hienoja!

****) Score 1/10. No, ihan riittävän hyvä, koska ei tuo lakka kuitenkaan tule kauan kynsissä pysymään (viittaus ylemmäs kohtaan **).).

---

Siinäpä ne viikon tärkeimmät vapaa-aikaan liittyvät jutut. Oli kivat synttärit, ja oli kiva täyttää vuosia. Oli myös kiva touhuilla kaikenlaista kirjoittamisen sivutuotteenaan tuomaa puuhaa, mutta kiva olisi myöskin ollut kirjoittaa, siis ihan oikeasti, oikeata kirjaa. Tämä viikko meni nyt näin. Ei kirjoittamista. Tuleva viikonloppu on pitkä pääsiäisviikonloppu, joten silloin kyllä...