Tosielämän Selviytyjät ihan tässä kotisohvalla

Niin vähän päällä kuin mahdollista. Mieluiten ei mitään. Hellejakso oli aluksi kiva, mutta liika on tosisuomalaiselle liikaa. Päivällä ei liikahda evä, ja parempi niin. Vasta kun illalla hiukan viilenee, kykenee liikkumaan. Silloin saattaa olla, että jokin ajatuskin aivojen perukoilla jaksaa liikahtaa.

Ainakin säästä riittää tänäkin kesänä puhuttavaa. Kaikki ovat olleet sitä mieltä, että

- ei saisi valittaa / en valita, mutta...

- onhan tämä ihan kamalaa ainakin vanhuksille, pienille lapsille, lemmikeille, eläimille, linnuille, ylipäätään kaikille...

- vaikka ruoka ei maistuisi, pitää muistaa juoda...

- kyllä on +30 liikaa, sellainen reilu +20 olisi siedettävämpi...

- ei ole suomalaiselle sopivaa tällainen keli...

No ei ole, ei.

Yhtenä iltana ihailin aurinkoa ja valoisaa yötä Nallikarissa. Silloin vielä aivoissa taisi jaksaa liikahtaa, koska kun kuvasin (harmillisesti pilven taakse ehtinyttä) aurinkoa, tuli mieleeni, kuinka kauan taivas vielä väreissään ihailtavana näkyy; monenko sukupolven päästä näitä tämänkin päivän kuvia katsotaan epäuskoisina siitä, että taivas todella oli sininen ja pilvet valkoisia; että vaikka aurinko paahtaa päivällä, yöksi viilenee. Sellaiset dystopia-fiilikset nousivat mieleeni, että jos kirjoittaisin lajityyppiä, olisin jo pitkällä synopsiksen kanssa.

Nämä helteet! Ensin kuulin, että ne loppuvat viikonloppuna sateisiin, ja olin että ah, ihanaa. Sitten kuulin, että luvassa olisikin kunnon myrskyä. No, ei siinä mitään. Ah, ihanaa, kunhan vain tämä kuumuus poistuu. Mutta sitten kuulin, että kuumuus ei poistuisikaan vaan olisi läsnä myrskyn lisänä.*) Luvassa olisikin siis kunnon trooppista menoa Pohjolaan. En ole yhtään enää, että ah, ihanaa. Tämähän on aivan Selviytyjät-meininkiä, ja olen aina ollut sitä mieltä, että jos osallistuisin kilpailuun jollakin trooppisella saarella, olisin jo ensimmäisen päivän iltaan mennessä itkuisena tilittämässä kameralle, että jätän kisan kesken ja haluan kotiin.

*) Lopulta myrskyä ei tullut. Nyt odotellaan, että tänään olisi hellejakson toistaiseksi viimeinen päivä. Toivottavasti onkin, mutta sitten taas se, että on lämpökin kyllä välillä tosi kiva...

Kesän projekteista Sutinasuodatin on edennyt hitaasti mutta ei lainkaan varmasti. Liuskoja on, mutta niin on myös aukkoja, muutettavia, vaihdettavia ja kehtaanko-minä-nyt-noin-laittaa -kohtia. Jos en pian löydä sellaista lankaa, jonka avulla tarinan kokonaisuus loksahtaa paikoilleen, tästä tulee kässäri, joka ei päivänvaloa näe. Yritän olla ajattelematta, että siinä tapauksessa olen tuhlannut aikaani, koska ei niin voi ajatella.

Summaus: Kesäkuussa kirjoitin hirveän vähän, koska noh, oli kaikenlaista muuta, oli kiirettä ja hellettä ja pitäähän ihmisen joskus vain olla. Jospas heinäkuu olisi parempi.