Päihitin Tippi-tuskan

Tippi-teksti on ollut vastatuulessa, niin kuin monta kertaa on varmasti käynyt ilmi. Nyt vihdoin sain tuskan väistymään ja tekstin kulkemaan. Ensimmäinen versio on (paitsi ensimmäinen versio, joka tarvitsee muokkausta, myös) valmis. Ainakin se on valmis muokattavaksi.

Päihitin blokin, kun tajusin, mikä Tippi-tekstien kirjoittamisessa mätti. Minulla ei ole varsinaisesti kosketuspintaa 11-vuotiaan elämään, joten en tiedä siitä juurikaan, ja kun kävin Kieku-vierailuilla kouluissa ja samalla kyselin ideoita ja vinkkejä siitä, mitä Tipille voisi tulevaisuudessa tapahtua, kommentit eivät osuneet yksiin sen kanssa, mitä itse olin Tipille kaavaillut tai mitä oletin 11-v:n elämän suurin piirtein olevan.

Ei tietenkään osunut. En muistanut, että lapset ja nuoret hyvin usein haluavat lukea itseään vanhemmista henkilöistä. Jos 11-v:ltä kysyy, mistä tämä haluaisi (samanikäisestä kertovassa kirjassa) lukea, vastaus todennäköisesti on jotakin pari, kolme vuotta vanhemman henkilöhahmon elämään liittyvää. Varhaisteini--teini-ikäinen -kombon kohdalla pari, kolme vuotta on silti iso hyppy.

Tämän tajuaminen (tai tarkemmin sanoen tiedostaminen, muistaminen, käsittäminen) helpotti kirjoittamisen tuskaa, ja uskon taas olevani kartalla siitä, mitä teen, tulen tekemään tai toivottavasti tulisin tekemään. Tähän saakka varhaisteinien toiveiden, ehdotusten ja omien ajatusteni välinen ristiriita on ollut liian suuri.

Joten. Teen niin kuin heti olisi pitänyt tehdä, ja kirjoitan juuri niin kuin kirjoittamishetkellä tuntuu. (Tähän kohtaan naurua.) En mieti kohderyhmän toiveita. (Tähän kohtaan joko voimistuvaa tai heikkenevää naurua.) Tippi on Tippi, joten välillä hän on lapsellinen, välillä kovinkin iso. Niin kuin oikeastikin varhaisteinit ovat.

Tämä kuva on sama kuin edellisessä postauksessa ollut voikukka-kuvan tuuraaja. Rajaus vain on eri ja osoittaa näkökulman (rajauksen, boxin) vaihtamista. Sillä tavalla pääsin Tipinkin kanssa eteenpäin.