Kirjoitusloma
Loma alkaa kalenterillisesti vasta maanantaina (nyt on lauantai), mutta tavallaanhan se alkoi välittömästi jo eilen, kun sain lomavastaajan päälle, nielaisin huonon omatunnon kesken jääneistä hommista ja tipautin työhanskat lattialle. Päikkäreiden, elokuvan ja pikku siivoilujen jälkeen se on nyt täällä. Loma. Muut hiihtelee, minä sivakoin ensi viikon ajan tekstiä tiedostoon, koska näin olen päättänyt tehdä, ja muiden "10 km/pvä" -tsemppausten sijaan minä heittäydyn rehvakkaaksi ja lupaan itselleni, että "10 s./pvä".
Luvassa kirjoituspäiväkirjaa tulevalta viikolta, jotta pysyisin ruodussa ja jotta teksti etenisi. Aloitan lukemalla tähänastiset läpi, pyytämällä esilukijalta kommentit, ja sitten rusautan rystyset kirjoitusasentoon.

Kuvassa hassuttelua viime viikolta, (haettiin fiftarityyliä, ja jostain syystä miellän fiftarityyliin aina vaaleat hiukset), tai "radikalisoitunut Päivi Räsänen", kuten nuorempi painokseni virnuili, kun laitoin päähän vielä sellaiset sivuilta ylöspäin nousevat silmälasit. :D Harmi kyllä niistä eikä itse mekostakaan ole yhtään kuvaa, mutta voin sanoa, että aivan yhtä feikkiä se oli kuin muukin kokonaisuus. :DD Hauskaa silti.