Lähes täydellinen kirjamessureissu

Osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni livenä Helsingin kirjamessuille. Oli lähes täydellistä. Lähes, koska muutamin paikoin kaikki ei mennyt käsikirjoituksen mukaan. Hyvää kaikista muutoksistakin seurasi, ja reissu oli kuin olikin lähes täydellinen.

Kuvaa messuilta. Kovin montaa muuta kuvaa en ottanutkaan. Oli kiva olla ihan vain läsnä.

Vanhat, kokeneet messukävijät tuntuivat yksimielisiltä sitä, että tänä vuonna tunnelma on erityisen hyvä. Uskottavaa. Viime vuonnahan livemessut jäivät väliin, ja siinä on riittävästi syytä olla onnellisena paikalla tänä vuonna.

Mutta niihin lähes-juttuihin. Pari tällaista tulee ekana mieleen:

👍 Yhdessä vaiheessa lähes törmäsin lähes Ismo Alankoon. Spontaanisti moikkasin, niin kuin tuntisimme hyvinkin. Tai no, minähän kyllä hänet (no hei: Hassisen Kone, Sielun veljet), mutta hän ei tietenkään minua. Aivan yhtä ilahtuneesti hänkin kuitenkin moikkasi minua, mutta heti äänestä tiesin, että nyt on joku muu kuin Ismo itte vastapäätä. Jostakin syystä en voinut sanoa, keneksi häntä luulin, vaikka tuskin siitä loukkaantua olisi voinut. Siinä sitten juttelimme niitä näitä ja vaivihkaa vilkuilimme toistemme nimilappuja, mutta en saanut selvää, kuka hän oli. Joku kirjailija kuitenkin. Kivanoloinen tyyppi. Muistuttaa kovasti Ismo Alankoa.

👍 Kuittasin univelkaa kunnolla ja nukuin lähes kellon ympäri.

👍 Olin päättänyt olla ostamatta yhtään kirjaa, ja lähes onnistuinkin siinä. Muutama kirja nyt oli lähes pakko ostaa.

👍 Minulla oli kaksi esiintymistä messuilla, ensin lastenosastolla Operaatio hardcore ysärin kanssa, sitten Kirjakallion lavalla Tyhmästi tehdyn kanssa. Ensimmäisestä toivottavasti jatkossa muistan, että pienet lapset ovat vaikea yleisö eivätkä ollenkaan minua varten. Never again, jos vain muistan. Toinen esiintyminen meni hyvin ja tykkäsin olla haastateltavana, joten keskiarvona esiintymisetkin saavat lähes-onnistuneen arvion.

👍 Univelan kuittaus jatkui vielä kotonakin, ja lähes kellon ympäri unta riitti vielä omassa sängyssäkin. 

Ja kun nyt kellojakin taas siirrettiin talviaikaan, tuntuu melkein siltä kuin olisi saanut yhden ylimääräisen tunnin vuorokauteen. Sitä todellakin tarvitaan.