Kohtaamisia kirjakaupassa -video
Kesän alussa kuvattiin Marikan kanssa video Kohtaamisia kirjakaupassa -sivulle.
Vetäistiin video kerralla purkkiin. Siis yhdellä otolla, ei kuitenkaan ensi yrittämällä, koska ajateltiin, että kun hommaan aletaan ilman käsikirjoitusta tai mitään tietoa siitä, mitä aion sanoa, voi olla paikallaan ensin kokeilla kuvaamista pari kertaa.
Nauruksihan se sitten meni. Ellen minä, niin sitten Marika. Lopulta piti vaihtaa maisemaa, jotta se älytön naureskelu saatiin loppumaan. (Niitä turhannauramisvideoita on vielä jokunen tallella, kun kesken poistamisen hoksasin, että niistähän saisi kivan koosteen. Aionkin pian kokeilla tietoteknisten taitojeni ylittämistä ja koosteen tekemistä. Voi olla, että siinä kestää, joten ihan into piukeana en odottelisi. Mutta aion yrittää, jos jossain välissä on hiukankaan ylimääräistä aikaa eikä parempaa tekemistä.)
Sitä odotellessa Kohtaamisia kirjakaupassa -sivun video Operaatio Hardcore Ysäristä ja haaste on katsottavissa Youtubessa (volat kaakkoon, äänentoisto on aika rajallinen):