Ketä kirjanhahmoa muistutat eniten?

Olen tähän mennessä kirjoittanut kolme yläkouluikäisille tai sitä vanhemmille suunnattua kirjaa: John Lennon minussa, Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos ja Puhu, Nelli, puhu.

Varsinkin alussa kun pääsin kirjoistani puhumaan, jatkuva kysymys oli, ketä kirjanhahmoista eniten tunnen muistuttavani, ja aivan-aivan alussa varsinkin John Lennon minussa -kirjan päähenkilötytön, Aijan, yhtäläisyydet minuun olivat kiinnostuksen kohteina. Luonnollisesti: esikoisteos, minäkertoja ja John Lennon palanneena nykyaikaan. Voisi tapahtua kenelle tahansa.

Ei vais, mutta ihan ymmärrettävää. Tykkään kirjoittaa minämuodossa, koska sillä tavalla ajattelen pääseväni hahmon pään sisälle paremmin kuin hän-kertojaa käyttämällä. Siltikään en muistuta yhdenkään kirjani hahmoa (no, ehkä jonkun äiti tai ope saattaa olla saanut vaikutteita itsestäni), mutta totta kai minussa ja kaikissa hahmoissa on jotakin samaa. Eivät he aivan täysin tyhjästä ole tulleet.

Vähintään kirjojeni tyttöjen kokemukset saattavat olla sellaisia, että olen itse ollut vastaavassa tilanteessa. Tilanne ei välttämättä ole oikeassa elämässä edennyt samalla tavalla kuin kirjassa (todellakaan ei, ei varmaan kertaakaan), mutta vaikutteita olen ottanut. Kuten aina silloin, kun tapaan Johnin ja unohdan englannin kielen... Noh. Oikeasti osaan englantia, Aija ei osaa. Tämä on ollut seikka, jota jouduin usein oikaisemaan, varsinkin vastajulkaisseena: että koska Aija ei osaa, minäkään varmaan en. Osaanpas.

Nuorena kävin discoissa ja bileissä, kuten Nelli, ja koulun discoissa, niin kuin Tytti. Kirjoitin novelleja ja yritin kirjoittaa pitkää romaaniakin, kuten Tytti. Lauloin koulun kuorossa (niin myös Aija) ja yläasteella olin solistikin (= Aija). Bänditouhut kiinnostivat, mutta kukaan kavereistani ei pahemmin osannut soittaa, ellei pianoa lasketa, ja bändiviritelmät kuivuivat tästä syystä kasaan. Bändejä silti oli, vaikka kukaan ei soittanut, kukaan ei siis edes yrittänyt soittaa, eikä kenelläkään ollut soittimia. Siinä se nähdään, ettei musikaalisuus soittotaitoa vaadi. Nykyään oma perheeni on sellainen, että pistämme helposti extempore- Jackson 5:n pystyyn ja alamme jammailla, kun joku vain aloittaa. Usein joku aloittaa. Onneksi kukaan ulkopuolinen ei sitä näe eikä kuule.

Jos nyt kuitenkin olisi pakko valita, kenessä olisi eniten samaa kuin minussa, valitsisin Tytin. Kyllähän myös Aija ja Nelli ovat vähintäänkin ujohkoja, mutta Tytti ja minä minä emme ole pelkästään -hkoja, vaan yksityiselämässämme oikeasti ujoja. Aija toisinaan saattaa sanoa töksäyttää ajattelemattomuuttaan jotakin (samis), ja Nelli voi tulla väärinymmärretyksi (no todellakin), mutta ujous ei ole samalla tavalla satunnaista, mikä saattaa tapahtua tai voi olla. Ujouden voi voittaa, niin kuin Tytti teki (samis tässäkin), mutta kyllä se piirteenä melko pysyvällä pohjalla on. Eikä haittaa!

^^

Olipas muuten kiva miettiä hahmoja ja vertailla heitä. Tämän voisi tehdä toistekin.