Ihka ensimmäinen ehdokkuuteni!

Ehdokas-kuva lainattu Lastenkirjainstituutin somesta. Siinä sitä ollaan somasti koottuna yhteen kaikki me vuoden 2022 ehdokkaat.

Täytyy sanoa, että vaikka elokuu ei ole lähtenyt lainkaan mallikkaasti käyntiin, sen puoliväliin tultaessa ilahduin suunnattomasti, kun sain kuulla olevani ehdolla Laivakello-palkinnon saajaksi.

Siinä minä olin, koronaa onnistuneesti välteltyäni viimein taudin kourissa (mahtava aloitus lukuvuoden ja työn aloitukselle muuten), yskin kokovartohikisenä, silmät vettä valuen, mietin, paljonko tulisi maksamaan, jos laittaisi kaikki vempaimet lataukseen yhtä aikaa; jaksaisiko ja olisiko täyteen ladatuista akuista hyötyä, ts. pystyisikö mitään laitetta käyttämään tässä sairaudentilassa, ja silloin puhelimeen kilahtaa tieto, ensimmäiset onnittelut siitä, että minut on valittu Laivakello-ehdokkaaksi.

Voi että! ...

Ihan mahtavaa, upeaa olla ehdolla. Vannon, että yskä laantui monta pykälää välittömästi ja olo koheni hetkessä. Tuli sellainen ryhtiliike, että jo vain! (No niin, niinhän tämä tauti tekee, se aaltoilee. Mutta yksi parempaan vievä aalto osui juuri tähän kohtaan ja otan sen(kin) kiitollisena vastaan.)

Tämä on ensimmäinen ehdokkuuteni kirjallisuusrintamalla ikinä missään, ja nautin ehdollaolosta täysin siemauksin. En edes ajattele, että tässä ollaan nyt kisassa, vaan että tässä ollaan nostamassa lanua esiin, rinta rinnan muiden ehdokkaiden kanssa. Kuka tahansa meistä voittaakaan, niin you know, oikea osoite och så vidare. Ihan oikeasti ajattelen, että koska tämä on ensimmäinen ehdokkuuteni, olen voittajajoukoissa jo sen vuoksi. Lopullinen Laivakellon saaja on asia erikseen. Sillä ei ole juuri nyt niin suurta väliä, koska jo pelkkä ehdokkuus on hip ja pop ja wohoo, ja kuka tahansa meistä, niin you know, juu. Näin se on, vaikka kuulostaa ehkä kliseiseltä.

Todella paljon onnea kaikille ehdokkaille, kirjailijat Anniina Mikama, Elina Pitkäkangas, Nelli Hietala, Ilkka Auer, J.S. Meresmaa ja minä!