Hyvä kysymys (Tyhmästi tehty)
Kirjamessuilta asti on pitänyt kirjoittaa blogiin haastattelussa kysyttyjä hyviä kysymyksiä ja loistavia, älyn valaisemia vastauksiani kysymyksiin. Enpäs ole ehtinyt, ennen kuin nyt. Yksi kysymys haastattelusta jäi nimittäin erityisen kirkkaana mieleeni, ja koska vastasin siihen mielestäni vajaasti, nytpä pyrin korjaamaan asian. Ainakin voin pohdiskella sitä. (Kirjoittamisen jälkeen huomaan, että en kovin hyvin onnistunut. Lue vaikka itse:)
Haastattelussa kysyttiin jotakin suurin piirtein sellaista, tykkäänkö Tyhmästi tehdyn henkilöistä, ja tietenkin vastasin heti, että tykkään. Niin kuin tykkäänkin, mutta - heh heh - pitänee selittää. Oma ajatuskuvioni kiersi luonnollisestikin kiertotietä kysymyksen kuulemisesta vastaamiseen. Eiväthän Tyhmästi tehdyn tytöt varsinaisen herttaisia tyttäriä ole.
Mutta. Tietenkin tykkään oman kirjani henkilöistä. Asia on varmaan niin kuin vanhemmilla, jotka rakastavat lapsiaan no matter what. Ovathan he itse luotuja, omasta päästä (tai kupeilta) syntyneitä. Vastatessani "kyllä" ajattelin kuitenkin myös tilannetta, jossa Iris, Elsa ja Josefiina olisivat oikeita ihmisiä ja tapaisin heidät itseni kanssa suurin piirtein samanikäisinä. Uskoisin, että oikeassa elämässä viehättyisin heistä, ja sen perusteella, mitä muistan nuoruuden aikaisesta viehättymisestä ja seuraan hakeutumisesta, todennäköisesti olisin toivonut pääseväni heidän lähelleen. Tai ainakin olisin salaisesti ihaillen tarkkaillut heitä kauempaa. (Miinus ne loppurytinät ja muilta ihmisiltä salatut huonot piirteet. Sellaisissa ei olisi mitään ihailtavaa.)
Yritänpä selittää vähän tarkemmin:
- Vauhti, uskallus ja elämänilo viehättäisivät. Pimeät puolet eivät.
- Ulospäin näkyvä kiinteä ystävyys viehättäisi. Pinnan alla väreilevä itsekkyys olisi luotaantyöntävää.
Huonoja puolia en kuitenkaan tietäisi, ellen tuntisi heitä tarpeeksi läheisesti (ja silloin olisikin jo luultavasti liian myöhäistä perääntyä). Joten kyllä, tykkään heistä kirjailijana nyt ja tykkäisin heistä myös oikeassa elämässä, mutta onneksi he eivät ole oikeita ihmisiä. Kun saisin tietää, mitä oli tekeillä, miten he elivät ja mitä saivat aikaan, järkyttyisin luonnollisestikin enkä yhtään ymmärtäisi heidän tekojaan ja valintojaan, mutta enpä nyt tiedä, tarvitseeko minun sellaista tässä miettiä tai selittääkään.
On jännä tajuta, että jotenkin en pysty suhtautumaan Tyhmästi tehdyn tyttöihin eri sukupolven edustajina. Olen muissakin yhteyksissä huokaillut, miten syvälle oman pintani alle nämä tytöt menivät kirjoittamisen aikana, eivätkä he ole päästäneet vieläkään irti. Aikuisena, kokonaan ulkopuolisena näkisin heidät eri tavalla. Ajattelisin heistä täysin toisin. Ehkä. En tiedä, koska suhtautumiseni näihin tyttöihin on niin erikoinen. En hyväksy heidän tapojaan (tietenkään), mutta eivät he minun tai kenenkään muunkaan hyväksyntää hae. He ovat sellaisia kuin ovat, järkyttävän äärimmäisiä ja koko ajan reunalla, mutta he ovat minun reunalla eläviä äärimmäisiäni vaikkakin täydellisen kaukana omasta elämänpiiristäni nyt tai nuorena.
---
(Hyvänen aika, miten epäselvää tekstiä saan aikaiseksi, mutta anti mennä vaan, julkaistaan teksti. Kyllä huomaa, ettei kirjoittaminen ole sujunut pitkiin aikoihin. Pitää kyllä pistää itseni ruotuun ja palauttaa kirjoitusvire. Onneksi kohta on joululoma!)